sunnuntai, 27. toukokuuta 2012

Kahvetta! I HAS!

Yllätyksellisten käänteiden vuoksi sain työyhteisöni kivaosastolta kahvia ihan kotiviemisiksi. Kyllä nyt kelpaa jumitella kahvikupin ääressä.
Tiskasin jopa asiaan liittyvät instrumentit huolellisesti ennen nesteen annosteluja itseeni.
Pic. 1 Kolme paketti euforiaa
Jumprahuitti! Kiitos kaikille syypäille.

sunnuntai, 20. toukokuuta 2012

Kahvi, mun ainoo ystävä

Kahvikahvikahvikahviiii miten palvonkaan sinua senkin höyryävä muki sitä tummaa ja nestemäistä narkootiksia. Ne syvän arjen pienet kohokohdat kun valmistus menee ihan nappiin, muki on vastatiskattu ja maito on about tuoretta.
Se tunne kun parin siemauksen jälkeen alkaa suonissa liikuskelemaan ne tyytyväisyysolotilatatomit ja kaikki tuntuu jotenkin paljon mukavammilta ihmisiltä ja pääkallon irroittava korpeaminenkin on hetkittäin ihan muisto vain. Onpahan se kahven ryystäminen mitä oivallinen tekosyy hetkellisesti lykätä epämiellyttäviä asioita todeten itse itsellensä, että tartun hommiin vasta tämän kahveannoksen jälkeen ..tai kahden.
Kahven ryystämisen kyytipojaksi yleensä tarvitaan myös annos musiikkia tai jos musiikkia ei ole olosuhteiden asettamien rajoitusten vuoksi saatavilla niin sitten maisemien tutkailua. Maisemiksi kelpaa oikeastaan mikä tahansa ikkunasta avautuva näkymä paikkaan mihin nyt on sattunut sillä erää asettumaan yöksi.
Watch the world going by.

Hyvän pössiksen tietty vetää nk. vituiksi jos joutuu verbaalisesti asioimaan muiden kanssaihmisten kanssa. Aamukahvi on niin henkisesti pysäyttävä kokemus ettei oikeastaan haluaisin "jutustella" sen ajan kenenkään kanssa. Vituttaa yli kaiken lähteä summaamaan tuntojaan kun puhe katkeaa kahvituksen ajaksi. "Mitä sä nyt ajattele?" oikea vastaus siihen olisi, että en ajattele nyt mitään muuta kuin omaa hiilivetyjen vauhdittamaa tyytyväisyyden tuntuani ja en oikeastaan haluaisi -juuri nyt- puhua sanaakaan sinulle ..ei mitään henkilökohtaista tiettykään.
Tämän piilohedonistisen tavan vuoksi vierastan aivan saatanan suureellisesti kahvilakulttuuria, johon tavallaan on pakko kätevyyden ja neutraalin pelikentän nimissä mennä avaamaan uusien tuttavuuksien kanssa sessioita.
"Tuuks kahville joku kerta?"

Jaksaminen ym. seikat yleensä kiteyttää vastineen hyvin ytimekkäästi kysymykseen, että en käy kahvilla. Miksi kävisin? Annoskoot on pieniä, kassamyyjät nihkeitä, miljöö on paska ja maisemat no kahvilamaisia. Joojoo tiedän, että se kahvitushetki kahvilassa voi poikia jotain ihan kivaakin jossakin määrittelemättömässä tulevaisuudessa, mutta se piinaava 40 minuuttia kun joutuu olemaan miellyttävä sekä sanavalmis kanssaihmisen polttavan katseen alla ei oikein ole aikaa hyvin käytetty ...varsinkin kun osaltani tulee niitä akvardeja hiljaisuuden hetkiä johtuen nousevasta hyvästä olotilasta.

"Kerro jotain itsestäsi"
...mitä helkkaria mä teen täällä? Onhan mulla kahvia myös kotona. Olo on muutenkin kun olisi joutunut suoraan kolmanteen asteeseen kun kysymyksiä tulee hirveellä sarjatulella... ootko koskaan hiljaa muuta kuin silloin ku sukellat tai nukut? Miksi mun kahviannoksessa tuli suklaata mukana ja miksi tämä maistuu ihan tytöltä muutenkin?! Ägääää! Kumpi voittaisi tappelussa Snake Eyes vai Storm Shadow? Tämä on hyvin tärkeä kysymys!
Kato nyt; en minäkään piinaa sinua omilla mielenkiintokysymyksilläni ..ollaan nyt vaan ihan hissuksiin ja nautitaan kofeiinin aiheuttamasta tyytyväisyydestä ja ällös pelkää en lupaudu saattamaan sinua mihinkään.

Mielessä on käynyt, että teettäisi itsestää sellaisen jäkiskeräilykorttimaisen lappusen, jossa on kääntöpuolella uran statsit ja pieni summaus likeista ja dislikeista. Voisi avekki sitä sisäistään sillävälin kun itse keskittyisi siihen kahvin palvontaan hissuksiin.

Oma reseptini nestemäiseen onneen:
Yksi mitta enemmän Presidentin tummaa kuin vettä. Muista tasoittaa purut suodatin pussiin niin ettei sinne jää sellaista kekoa.
Huljuttele pannu huolellisesti
Mittaa oikeasti reagentit valmistimeen
Aseta aparaatti päälle ja jää oottelemaan prosessin valmistumista
Hifistit voivat myös tarkastaa maidon happamuusasteen ja tiskata mukinsa

Vältä Pirkkaa, Saludoa, Euroshopperia tai mitä tahansa brändiä, mitä Lidl-kauppaketju myy. Näistä syntynyt lidus maistuu aivan vehkeeltä. Saludo on näistä kaikista salakavalin, koska se on marketeissa soluttautunut laatukahvien sekaan ja maksaapa jopa melkein samat kuin oikeat kahvilaadut. Kaikista vittumaisin tilanne oli tämän Meiran ihmeen kanssa joitain vuosia sitten kun markkinamiehet yritti lanseerata sitä "rokkarien" kahvina ..erityisen vittumaisia aamuja tuolloin! Kirjaas ylös:
Imagosta huolimatta Saludo on paskaa kahvia ja Karjala vielä pyllympää kaljaa. Tää on tärkeää!

Imagosta tuli mieleeni, että vieläkö Gefaliaa saa vielä? Vanhempi kaarti muistanee -ne- mainokset. Päiväkahviseuraa laadukkaasta pannusta. Good times.

Aamen ja siunausta myös hostessille, joka häiriöpäissään on hankkinut pannujauhatusta suodatinjauhatuksen sijaan..pisteet yrityksestä, mutta toteutus vaatii vähän hiomista. Ilmeisesti oot käynyt apukoulun aikoinasi.

Ei kuvia tai muita humpuuksia.

*****/*****

Hys nyt!
-K

Sori ettei näitä tule kuin liukuhihnalta
Haiku writing hipster motherlover with a mac and a cup of latte!

sunnuntai, 15. huhtikuuta 2012

Perjantain ja sunnuntain välinen yö

Kumma juttu, miksi melkein kaikki pidemmät joutohetket pitää aina lutrata viinaksien ym. lidusten kanssa. Perjantaiyönä purettiin työperäistä peppukipeyttää semmoin ottein, että Hyssälä kääntyisi haudassa jos pirkko olisi kuollut(onko hän kuollut? ..kukaan ei tiedä) "Et sää näyttänyt niin känniseltä lain ..puhuitkin ihan normaaleja" No se on yksi niistä harvoista supervoimistani; vaikutan suhteellisen selvältä olmilta vaikka promillet hipoisi viittä. Tämä feature on johtanut joskus ongelmiin kun avulias kaveripahukseni on päättänyt yrittää "korjata" tilannetta, yleensä jäykillä.
Hupun ollessa tummana se johtaa yleensä olympialuokan ultrahumalaan ja kammottaviin jälkitiloihin dagenefterinä.
Lauantain olot oli sangen erikoiset kun sydän tuntuu värisevän rinnuksissa ja jalat tuntuvat olevan jellysuspension päällä. Tilanne korjattiin normaalein ottein eli uudella nousulla ja varovaisella maistelulla(darran korjaaminen vaatii tarkkaa silmää ja vielä tarkempaa juomavalikoimaa).

Ekskumme perjantaina suuntautui ytimen uuteen "rockbaariin", RockWingsiin, jossa tarjoiltiin avajaisten kunniaksi juomia suoraan pöytään kompaktien kinkkien toimesta. Paikka oli varmaan ihan kiva, koska kuiteista päätellen siellä tuli oltua suhteellisen kauan sekä hartaasti.

Pic. 1 One tequila, two tequila, hergegf tekila
Jotta Ying ja Yang, hyvä ja paha, musta sekä valkonen ynnä Gog and Magog pysyisi stabiilina niin suuntasin haistelemaan sunnuntaina traditional games nördejä Nummen t-talolle XIII Conklaavin merkeissä. Tiedän, että tuijottaminen on rumaa, mutta valehtelematta möllötin vartin Robot Rallystä kiihkonnutta kaulapartaa. Minulla oli lupa tuijottaa, koska krapula oli suhteellisen eeppinen ja se tyyppi oli ...hämmentävä.

Pic. 2 Missä mää oon
Robotrally möykkääjästä toivuttuani shamblailin pitkin mestoilta löytyneitä basaareja ja vaihdoin dublooneja niteisiin myyjättäriltä. Mukaan tarttui mm. wanhoja Cyberpunkmanuaaleja ysikytluvun alkupuolelta, WH40k artkirjoja ja World War Z romsku ..kaikkiaan ihan jepoja löytöjä joihin tod.näk. tänään pureudun tarkemmin jos kukaan mongoloidi ei ole järjestänyt minulle sala-aktiviteettejä.

Pic. 3 OHJELMOIKAA NYT NIITÄ ROBOTTEJA,  TUPLALAZORIT..KUOLIT, KUKA ON POWERDOWNISSA
Oikeasti olisi halunnut pelata pari pöydällistä Vampire the Eternal Struggle korttia, mutta en löytänyt mestoilta soveltuvia pelikavereita, joten tyydyin seuraamaan vierestä kun kaulaparrat iloitteli like it was 1999. Täytyy itsekkin keksiä jotain vastaavaa innostuksen kohdetta mihin ei välillisistekkään liity päihteiden kanssa lutraaminen.
Haikailen ihan semisti vaikkapa old-WoD Berlin by Night kampanjan perään kun illat alkavat taas olemaan pimeitä.

Pic. 4 Let's play Mustanaamio boardgame circa 1984
Lopulta tosiaan päädyin pelaamaan frendini hostaamaa Mustanaamio-lautapeliä, joka peräisin jostakin kasikytluvun hämäristä. Hämmentävän viihdyttävää oli laittaa hottentottitaistelijani vääntämään villisusien kanssa pahvilaudalla. Ajat muuttuvat, mutta lautapeligeekit pysyy samoina. Aamen sille.

Mustanaamio-peli:
**1/2/*****
ihan kiva, mutta slightly sekava(johtui pelaajasta)
2-4 pelaajaa. 30min per erä.

Ite suunnittelin vähän Arkham Horrori -tyylistä aikuisten lautapeliä, jossa hieman Arkhamista helpotetut säännöt sekä vähemmän tilpehööriä. Core-mekaniikkana ois se, että hahmojen osumapisteet olisi 2cl tequilashotteja ja aina menettäessään niitä hahmon kontrolleri joutuisi naukkamaan ne pois kuleksimasta. Hahmon ollessa Tuonelan porteilla pelaaja ois myös aika valmis tai vähintäänkin hyvin sekava. 
Poweruppeina tarjoiltaisiin mm. suolaa ja limettiä. Erityisen pahoista damageista saisi penaltina vaikka sen tröö man teqqeshot eli limet silmään, suolat nenää ja tequilat suuhu. Aatelkaapa sitä iloisuuden määrää!


Pic. 5 Mah swagpack!
mmmmm nörttiä

-Los Kolimas

maanantai, 9. huhtikuuta 2012

Minä ja VNVnation

Scratch one!

Taas valmiimpana kuolemaan, kun VNV tsekkailtu livenä muiden kadonneiden keskellä maamme pöhöttyneessä pääkaupungissamme, Tavastian klassikkolavalla. Kuinka taas oli päässytkään unohtumaan, että Tavastialla on bisse melkein 6€/stobe ja maistuu jotakuinkin laimealta diebeetikon urealta jäähytettynä tarjoilukuntoon.
Paikalle oli mönkinyt vaikka ja mitä alternativekansaa, mutta paatuneena gothspottailijana oli nyt syytä ikäväkseen todeta, että ne loppuun asti teipatut cybergootit loistivat poissaolollaan.
Niistä saa oivia mukitelineitä, koska eivät voi niissä tamineissa kauheasti liikuskella JA kostyymien aiheuttama epämukavuus pitää ne hiljaisen lauhkeina.
...mutta miten sellainen käy veskissä?

Iltaa tietty yritti sabotoida parhaansa mukaan paikallinen dj-suuruus, joka oli about yhtä hieno kuin minun WinAmpin soittolista sillä erotuksella, että minun soittolistassa on automaaginen crossfaderi ..Helsinkiän djee ei vaivautunut edes beatmixaamaan lain. Biisi vain vaihdettiin soveltuvasti uuteen. Muutoin soitti aivan niitä samoja ralleja millä yleensä viihdytän myös itseäni.
Bisse maksoi edellee 6€
Crowmoori oli sitten jo kalliimpaa kuin piri..

Onneksi olimme pelanneet aikataulutuksemme silleen ettei tarvinnut kauheasti mestoilla notkua rokkipoliisina natiivien keskellä. Nopeammin kuin toverini lapsivaimo ehti sanomaan "I'm a light/social drinker" niin saksalaistuneet irkkurekkakuskit olivat jo lavalla valmiina tärisyttämään maailmaan. 
No mitä setistä voi sanoa; ei paljoa. Kaikki hitit vedettiin(paitti ei Forsakenia ..ei koskaan Forsakenia. Tähän itkuisa köriläs tarjosi jotain sentimentaalista syytä, mitä en oikein snaijjannut) siis jos sanon, että -kaikki- hitit niin se tosiaan piti paikkansa. Hinkattiin tuotanto lävitse alkaen Honourista, Darkangelin kautta uudempaan säksätykseen kuten Controlliin...lämmitti ainakin minun sisuskalujani. Kaiketi siellä joku heikompi myös itki.

Päihteiden ollessa Tavastialla sangen hintavia niin armahdin muuta autokuntaani olematta juomatta itseäni mukavaksi Turusta. Eipä siellä nyt muutkaan näyttäneet olevan järin päissäänsä syystä tahi toisesta; ilmeisesti kukaan ei ollut kertonut tsadilaisille, että huominenkin ois vapaapäivä kiitos sen meksikolaisen timpurin...oisitte nyt ihan hyvin siis voinu vetää tumut ihan silleen mun mieliksi.
Kiitos huipputeknisen matkapuhelimeni onnistuin taltioimaan keikan intron ja avausrallin, Chromen..
Vid 1. Pahoittelen särinää ja kohinaa sekä mölinää (tulee myöhemmin..jos tulee)

Kuten videosta voi hitaampikin havainnoida, oli VNVn pojilla myös videotykki följyssä. Ihan ymmärrettävä veto sinänsä kun kaiffarit nyt näyttävät rahtareilta, joille tosiaan se safkakin on maittanut. Mitä pienet silmäni näkevätkään kankaalla ...epämielenkiintoisia söheröitä ja samaa animaatiolooppia. Mmmmmiksi ette voineet panostaa siihen visualarttiin enempään? Kehtaan väittää, että teen vaikka sammuneena mageempaa jälkeä ...tai sitten ryöstökalastaisi fanarttia vaan ihan sumeilematta..kaikki voittaisi. Fani olisi ihan pöksyt kosteina kun oma kulttuuriprojekti on idolien käytössä ja idoli saisi mageempaa taustamatskua..ägä!
Aikaisemmin lupailemani lista jutuista mitä haluaisin nähdä. Listaa ei ole sortattu mihinkään tiettyyn arvojärjestykseen:
...
Oon niin synkkä, että itken unissani ja paskon lepakoita.
Keikkana
Fanille: ****/*****
Non-fan: **/***** "miks täällä on niin paljon gootteja"
Bisse tosiaan maksaa Tavastialla melkeestään 6€ sekä on uskomattoman kuraa, joten ota hyvät pohjat

Los Kolimas out.

torstai, 29. maaliskuuta 2012

Ne pikkuiset erot

Viitaten alkuviikkoiseen tilitykseen liikunnan piilohaitoista ja keskusteltuani erään neuvonantajani kanssa minulle tarjoiltiin seuraavanlainen viisauden helmi:

"Oh my, luin vuodatuksesi. niin, tuohan on se SYY miksi liikuntaa harrastetaan, ainakin naisväki harrastaa. Sori kun oot mies.
Kommenttiin liittyvä linkki"
-nainen

Eikä harrasteta! Harrastan liikuntaa nyt lekurin kehoituksesta vailla mitään täysin hyviä syitä tai motivaattoreita. Muistaakseni omassa nuoruudessani naisia ei panettanut ikinä ja kaikki oli täydellisen hyvin tuolloin. Nykyään tabut vissiin vähän murentuneet niin joutuu/saa kuunnella hameväen suusta toinentoistaan härskimpiä tarinoita mm. runkkauksesta tai etanakausista..god knows mitä nekin on.

Muita eroja mitä pannut merkille olen; näistä ei saa sitten vissiin vieläkään puhua avoimesti kun saa tiettävästi välittömän dorkan leiman otsaansa.

Miksi?
Nainen voi kieltäytyä parisuhdejumpasta vaikkapa seuraavilla verukkeilla kuten "päänsärky", "einythuvita" tai "emmää"
Se on aivan täysin ymmärrettävää, sekä yleensä normaalilta mieheltä jää vonkailut siltä illalta sikseen(toivottavasti).
Mutta!
Jos mies yrittää kieltäytyä yhdynnästä jopa paremmilla verukkeilla kuten Mass Effect kolmonen poikkeuksellisen jännässä kohdassa, erityisen hyvä vaparimatsi tai iltakalja mieskamujen kanssa.. Näissä em. skenaarioissa on sentään tarjottu järjellinen sekä käsitettävä veruke ainakin verrattuna naisen sangen esoteerisiin syihin olla antamatta miksi nyt ei pirkolle heru.
Sepä sitten -kuitenkin- aiheuttaa neljännentoista maailmansodan, kierrepotkuja päähän sekä sellaisen estrogeenin siivittämän paskamyrskyn, mistä Iltiksen naissivut kirjoittelevat vielä seuraavassa kuussakin.
Whatever floats your boat honey!

Miksi?
Jokainen spontaanisti(pyytämättä y'know) heitetty lahjus herättää kumppanissa heti aatoksen, että miessialla on nyt jokin helkkarinmoinen ketunhäntä kainalossa ja iltasella joutuu jonkin tosi deviantin seksuaalihyökkäyksen uhriksi..
Eikä se oikein lennä on-site selitykseksi, että "aattelin tän käädyn näyttävän kivalta sun päällä..eikä näitä saa ihan mistä vain aka. se on harvinainen"
Kiitokseksi saa sellaisen pelokkaan tuijotuksen, sekä hiljaisen toiveen ettei kiitti peppujuttuja ikinä.
Tilannetta ei tiettykään kevennä vanhan partiofrendini viisaus, joka on aivan pakko laukoa eetteriin -kevennykseksi-
"ei yksi peppupano homoksi tee, mutta se on hyvä alku"
Disneyn piirretyissä ei varmaan koskaan käy näin.
Naiset ei tunnetusti kauheasti hommaile off-juhlaseasonina mitään lahjuksia, koska se on ilmeisesti jollain tavalla alentavaa ja jos hommaisi niin en yhdistelisi heti pähkinässäni, että ..jumprahuitti uus cooleriassy mun pöytäkoneeseen; vanhasta olikin jo laakerit vähän kulahtaneet ..eukko varmaan kuullut sen kanssa.. mahtaako se pakottaa mut  nyt yöllä nuolemaan tavallista enemmän toosaa?! se emakko!

Jos sanon "ihasama" niin se todellakin tarkoittaa ettei ole tarjota esmes illan vuokravideodebaattiin mitään järin rakentavaa ja kun kokemus on osoittanut naisen kuitenkin tekevän sen viimisen valinnan mitä helkkaria sitä pitäisikään katsoa silleen parisuhdeaktiviteettinä(anna myös valkata irtsarit ..tee silleen salaa oma pieni pussukallinen niitä ultrakirpeitä pääkallomakeisia ja syö ne silloin kun eukko nukkuu ..säästyt paljolta) Haahuilu oikeasti kiinnostavien Ö-elokuvien hyllyllä ei myöskään kauheasti lämmitä ku illan headlineriksi tulee  jotain pseudoälykästä, johon ei tiettykään keskitytä, koska pitää kaiken aikaa ihmetellä "missä muussa toi on ollut", "kuka toi on" TAI "miksi toi noin tekee" kaikista pro-henkisimmät myös nukahtavat kesken ja kaiken featurepresentaatiota.
"Ihansama" liiallinen käyttö aiheuttaa volinaa, joten on parempi että opettelet jossakin vaiheessa ottamaan kantaa triviaaleihin asioihin ja sitten näön vuoksi ihan vähän vääntää niiden vuoksi.
Tärkeintä on kuitenkin antaa periksi, jotta jää aikaa videopeleihin enemmän.
Volina is bad!

Kun volinoista ja kriiseistä on päästy ylitse SEKÄ molemilla synkkaa se sisäinen yhdynnän kaipuu. Turhanpäiväisiä pukineita lentelee jo pitkinpoikin apartmenttiä niin kaikki epävarmuustilanteet voi aina kuitata kehumalla! Oot sitten häpeissäsi lähes lääketieteellisen kummallisesta peniksestäsi; kehu eukkoa. Vaikka tissejä jos et muuta keksi pikkuruisessa mielikuvituksessasi ..kuittaa kaikki kämmit sekä sohellukset..koklaa vaikka jos et usko.
"ei tää oo mikään kilpajuoksu"
Muista ottaa ne sukat kanssa ihan ekaksi pois. Muuten huomaat olevasi munasillassi vielä ne äitin joululahjaksi ostamat kiristämättömät sukat jalassa ..yksikään kulttuuri maan päällä ei pidä sitä kliffana näkynä.

Keskeisimmän mentaalisen eron suhteessa koinimiseen miehen ja naisen välillä voi summata seuraavaan ajatusleikkiin:
[sähän kuvittelisit olevasi ku mikäkin pornostara jos sut heitettäisiin pahasisusten nymfomaaninaisten armoille nakuna, kädet ja simmut sidottuina. Osa niistä on suht pahan näköisiäkin.
Tiekkö.. kääntäen tuo sama tilanne perusnaiselle olisi about neljänneksi pahin painajainen]

Kiitos ajastanne!

Tehdään seuraavaksi apukokin kanssa ruokaa! Stay tuned!

Sun superparas frendis
-Kaij

tiistai, 27. maaliskuuta 2012

Ruppee kuntoilee, läski!

Tänään ei syödä muuta kuin kynsiä kun kerran kävin "työterveyshuollossa" tässä taannoin ja minua siellä analysoinut lekuri totesi pienen haastiksen jälkeen, että olisi tosi jees jos alkaisin kuntoilemaan ees silleen vähäsen.

"Et sä sillee ylipainone oo, voisit olla kyllä kiinteempi"
o.O tulinko nyt tänne asti omalla ajallani kuuntelemaan sun vittuiluja? saisin niitä varmaan myös ihan lähempääkin kätevämmin..mites ne muut arvot?

"paastosokrut oli siinä 5.6 muminaamuminaa, values, muminaa. harrastatko mitään?"
no reseptikipulääkkeitä ja viikonloppusin vedän nykyisin suhteellisen syvän humalan ..joskus myös videopelejä ..nukun myös suhteellisen terveitä määriä

"no heräätkö aamuisin kauheen pirteenä?"
en muista koska oisin arkena herännyt pirteenä..yleensä peitto lentää ekaksi kaaressa Jyskin halpis jenkkisängystäni lattialle ennenq päivänsankari viitsii itse myyrytä ylös lintukodostaan.

"no se ei nyt kuulosta yhtään hyvältä"
älä

"jos tehdään silleen, että koklaisit sellasta kevyen liikuntaharrastuksen aloittamista ..silleen aluksi ihan kevyesti ..jooko?"
sählyy, joogaa, sisäjalitsoo, puihin kiipeilyy..mitä niinq?

"voisit vaikka alottaa jumpassa käymisen ..."
O.o jos nyt vaikka tehdään silleen, että alan jumppaamaan ihan oman kotini privaatiudessa ja unohdetaan nuo klosettihomojen poikamaiset ilakoinnit? Ohan mulla alakerrassa vankilatyylinen punttisali ja voin alkaa haastamaan riitaa paikallisille pirinisteille.

"miten vaaaan"
kthxnby, voinko mä nyt laittaa noi byysat ja paidan päälle?

Elipä ammattihenkilö usutti minut liikunan törkeän ihmeelliseen maailmaan, kun en mielelläni poistu kotoota niin asensin motivaatiomielessä älymatkapuhelimeeni aivan ihanat ilmaissoftat nimeltään:

100 hundred push-ups
200 squats
100 sit ups

Initiaali assesmentissä meni jotakuinkin 10, 24, 13 joihden pohjalta kehittyneet satunnaislukualgoritmit laskevat päiväohjelmat ja tosiaan tavoitteena olisi pystyä ohjelman lopuksi tekemään 100 perättäistä ja puhdasta suoritusta kustakin liikkeestä. MY GOD että sitä voi olla rappiotilassa, nyt day 4 meneillään ja ohjelmat on jotakuinkin 25,15,15,32,10,10 -tyyppisiä sarjoja 90sekan palautumisella.. settiin kuuluu myös 20 minuutin kuolema kun prosessi saatu tykitettyä lävitse.

Mitä kiero kansanterveyslekuri ei tiettykään viitsinyt kertoa on seuraava varsin vittumainen lieveilmiö. Kännykän vauhdittaman nörttijumpan seurauksena ilmeisesti testosteronin tms. hankalan hormoonin sisäerityksen seurauksena on alkanut myös panettamaan totuttua(yhtään) enemmän. Saatanansuursaatana; nämä asiat tulisi kertoa siellä vastaanotolla samalla kun patistaa olmia kohti liikunnan ihmemaata! ..ja samalla jakaa joku helppipamfletti mahdolliselle elämänkumppanille, jos mukana.
Vituttaa kun oravaa pakkasella kun taas saa aamuisin havaita, että komentajakapteeni on herännyt noin 10 minuuttia muuta miehistöä ennen ja vaatii jotain toimenpiteitä. Paskat sanon minä! Haluan nukkua, aamu on nukkumista ja kahvin juomista varten! Koinimiset voi sitten vaikka keskittää johonkin tummenevaan iltaan jos mahdollista.
Herra komentajakapteeni saisi kyllä edes keittää ne aamukahvit kun muuten tekee niin mulkkuja tempauksia.

Alkaako minua nyt kiinnostamaan myös kohta videopelien lisäksi myös joukkueurheilun seuraaminen televiisiosta, autotuninki ja kireät puuvillapaidat? NÄISTÄ PITÄÄ VAROITTAA IHMISTÄ PRKL!

Ei tässä muuta, mutta Akihabaran aikuisviihdevalikoimat alkavat tätä vauhtia loppumaan toudella nopeasti ja haipakkaa...jos on kategoriat mm. [skat], [fishplay/octopus/eels], [watersports] niin mitä mahtaa pitää tabi [everything else] sisällään? En ole uskaltanut tutkia asiaan tämän enempää kun oon aika varma, että tämä perustylsä japanilainen heteroalistaminen ja naislaumat saavat vielä riittää aika pitkään noin niinkus virikkeeksi.

Urheilua itsessään en voi suositella oikein kenellekkään, siitä tulee aivan kauheita sivuoireita.

Sorry ettei ole kuvia nyt tän enempää.

-K

*ninjaedit
isot propsit taas menee mun käsille! ymmärtäjät ymmärtää

maanantai, 5. maaliskuuta 2012

Oma Uuno täyspitkäni

Katselin tuossa joutilaana miekkosena koko sunnuntain David Lynch -darroissani* melkein kaikki värilliset Uuno leffat Jewtubesta ja siihen päälle vielä sellaisetkin Suomikinon klassikot kuin Romanovin kivet ja Veturimiehet heiluttaa.

Intouduin tästä "kokemuksesta" kirjoittelemaan muistiin tulevaisuudessa tuottamani/ohjaamani/käsikirjoittamani uuden Uunoleffan käsiksen raamit. Ihan ekaksi tartten tarpeeksi psykoaktiivisia troppeja, joilla voin huumata koko crewwin tarpeeksi kujalle ettei sellaiset pikkujutut haittaa kuten

  • sanojen väärin lausumiset
  • crewwi tai oheistavarat näkyvissä kuvissa
  • kesäteatteri-ilmaisu
  • missit
  • Pasasen nussimat ex-missit
  • eläimet

Kun tarpeellinen pössis on saavutettu niin päästämme V-M Loirin irti..Valot, kamerat, taustanauha...KÄYPI!

Leffan nimeksi kaavailin seuraavaa:

Uuno Turhapuro ja YT-neuvottelut

Tapahtumapaikaksi mikä tahansa suomalainen kookas betonilähiö.

Jos V-M heittää harmittavasti lusikkansa nurkkaan ennen produktion alkua niin sitten Eedelmanin Samppa on seuraavana listalla johtotähdistä ja jos saadaan Samppa niin mitä olisikaan Suomiflikka ilman Frantsczeenia, Jasperia ja Frantszxcheennin elinkumppania, Björklundin Irinaa.
Koska ilmeisesti kartelli määrää niin, että Sampan pitää olla yksi kohtaus munasillaan, Irinan pitää itkeä ja Peterin pitää näyttää siltä samalta kenkänaamalta miltä näyttää about aina/joka elokuvassa/ikuisesti

Sanotaan nyt vaikka niin, että Eedelman saa luvan olla Uuno. Jasper Pääkkönen on Sörsselsön ja Peetteri on Härski Hartikainen.

Uuno on semi-onnellisesti(ittensä mielestä) naimisissa kohta kolmeakymmentä vuotta kestäneessä parisuhteessa maantienvärisen naisen kanssa(joka ei käy töissä, koska on maanisdepressiivisyyden vuoksi sairaseläkkeellä.)
Uuno on itse tuntipalkkalaisena tuotantotyöntekijänä jossakin nimeltä mainitsemattomassa suomalaisessa manufaktuurimissa, josta tarinan alkaessa saa fudut YT-neukkareiden nimissä. Maailmaahan parannetaan tämän jälkeen parin vanhan amisfrendin kanssa(Sörsselssön ja Härski) lähikuppilassa useamman kymmenen ravintola-annoksen voimalla.

Keskustelussa käy ilmi, että Sörsselssön kärsii kroonisesta impotenssisstä ja on mahdollisesti hyvin itsekieltoinen homo. Härski taasen on lusinut viitisen vuotta aikoinaan "kohtalaisen rankasta" seksuaalishenkisestä rikoksesta "katos nyt Uuno..mä luulin ettei se ois laitonta"...

Uuno on vain kiltisti ollut elämänsä priimavuodet tehtaalla ja joutohetkinä vittuillut vaimolleen safkan tasosta tai kalapuikoista SEKÄ käyttänyt sekaisin reseptilääkkeitä ja alkoholia. Paras pöhinä tulee kuulemma suomiviinasta ja lihasrelaksanteista "nukkuu 18h. ja herää paskat housuissa..höröhröhörhö"

Ihan kaikki ei ole vielä kiteytynyt draamakaareelle, mutta aattelin ainakin seuraavia kohokohtia asetella Uunon spektaakkelimaisen post-YT elämän kuvitukseksi..kuten mm.

vaimon hakkaaminen kännipäissään
vaimolta anaaliyhdynnyn ruinaaminen, kännipäissään
eteiseen sammuminen
vessaan sammuminen ja peilikaapin aivan paskaksi pistämisen
rytmihäiriöt ja sydämen reebootti polilla
Härskin itsemurha
syrjäytyminen
korvikealkoholien löytö ja käyttöönotto
avohoidosta ohjaus kotihoitoon..vaimon loppumattomaksi iloksi
aivovauriot, joista muodostuu grandioottisia harhoja omasta "johtaja-statuksesta" ja "naismagnetismistä"

Fade to black ja loput paukut säästetään Uuno ja A-klinikka, second strike! Mielenterveysongelmien ja alkoholismin ei tartte olla synkkiä juttuja..niitä voi käsitellä silleen leikkimielisesti...myös

Vitsi ku Timo TA olisi vielä hengissä..Saisi narratoida koko roskan.

Seuraavaksi tarttee kyhätä raamit Pekka ja Pätkä Homoina -elokuvaan.

*Pelkäätkö, että vaimosi pettää sinua, vaikka sinulla ei ole edes vaimoa? Heräät ja luulet, että sinun asunnossa on joku, etkä uskalla avata silmiä tarkastaaksesi? Onko krapulasta tullut pelkkää ahdistusta, pelkotiloja ja mielenterveyden järkkymistä? Vessassa on pahansisuinen noita-akka.

-K